Helvatan korona!

Tänään tulee vähän henkilökohtaisempaa tekstiä, nimittäin omia mietteitä korona-ajasta ja sen vaikutuksista ympärillä olevaan.

Kun tieto koronasta levisi Suomeen, koko asia tuntui hyvin absurdilta. Mielessä kävi jopa epäuskon tunteita; voiko tämä olla mahdollista. Ylireagoidaanko asian suhteen? Pian uutisia maailmalta seuratessa kävi kuitenkin selväksi, että asia oli otettava tosissaan ja meilläkin lapset jäivät kotiin jo ennen varsinaisia ohjeistuksia. Alussa jaksoi tsempata ja mieli oli toiveikaskin; kyllä tämä nopeasti ohi menee. Mieli ei ehkä osannnut käsitellä tai hyväksyä, että tästä voisi tulla pitempikin rupeama.

Nyt, kun aikaa on kulunut ja rajoituksia on kestänyt jo maaliskuun 12. päivästä lähtien, alkaa pää välillä hajoilla ja tulee romahduksia. Toiset päivät menevät ihan hyvin ja olo on toiveikas. Kotikoulu on saatu sujumaan pääasiassa hyvin. Melko omatoimisesti lapset hoitavat tehtävänsä. Silloin tällöin tehdään niitä yhdessä. Alku vaati useamman aplikaation latauksen ja hallinnan, jotta etäyhteydet saatiin muodostettua. Sitten onkin pitänyt pitää huolta, että jokainen lapsi on oikeaan aikaan oikealla laitteella. Vanhimmat lapset ovat koulun lisäksi niin kiinni laitteissa ja ruuduissaan, että lojuisivat kaiken päivää sohvalla tai sängyssä ruutua katsellen. Pelikone onnneksi hajosi. Yksi koukuttava laite vähemmän. Liikkumaan motivointi on ollut haastavaa. Kaksi nuorinta onneksi viihtyvät pitkiä aikoja ulkona naapurien lasten kanssa leikkien.

Perheen ruokahuolto on myös tuottanut päänvaivaa. Ei millään jaksaisi enää keksiä uusia ruokia. Saati sitten laittaa useampaa ateriaa päivässä ja huolehtia välipaloja vielä siihen päälle. Kaiken lisäksi lounaat ja välipalat pitäisi saada hoitumaan samaan aikaan, kun tekee töitä. Ei ole helppoa, ei! Lapsetkin alkavat turhautumaan. “Taasko me syödään tätä samaa.” Eineksille taas todetaan: “eihän tää oo oikeeta ruokaa!” Myöskään leipää ei lasketa ruuaksi. Ja mikä ruokahalu kaikilla onkaan. Tuntuu, että vaikka ostaa kaapin täyteen ruokaa on se jo parin päivän päästä tyhjennetty.

Töiden päälle on sisustuskouluopinnnot etänä. Saattaa siis hyvin olla, että itsekin jumittaa samassa paikassa lojuen koko päivän ruudulla, niitä ruokahuoltopyrähdyksiä lukuunottamatta. Melko puuduttavaa! Lenkeistä luonnossa ja raksasta on tullut henkireikä. Pääsee pois neljän seinän sisältä ja omat ajatuksetkin pääsevät tuulettumaan. Tulee liikuttua ja raitis ilma täyttää ihanasti koko kehon ja pääkin tuntuu kevyemmältä. Käsillä tekeminen rentouttaa ja vie huolet jonnekin taka-alalle.

Jatkuva epävarmuus stressaa, vaikka kuinka yrittää olla huoleton ja ajatella, että kyllä tästä selvitään. Kaikesta on aina ennenkin menty yli, kyllä tästäkin. Ja jos on oikein optimistinen päivä uskaltaa jopa ajatella, että pian pahin on ohi ja pikku hiljaa päästään palaamaan kohti normaalia.

Positiivista on myös ollut kiireettömät aamut. Ne haluaisi säilyttää korona-ajan ylikin. Ei ole tarvinnut stressata lähtöjä ja eri aikatauluja, joita jokaisella koululaisella ja kahdella aikuisella on. Etäaamut jatkossakin olisi aika kova juttu! Ihan mieletöntä olisi myös jos harrastustoimintaa saisi yhdistettyä enemmän koulupäivän yhteyteen. Jäisi turhat kuljetukset ja lähtöstressi pois, hoitoajan tarve pienenisi ja lapsella olisi muutakin tekemistä, kuin ruudulla olo keskellä päivää. Illat jäisivät perheen yhteiseksi ajaksi.

Monet koululaisten vanhemmat ovat kritisoineet hallituksen päätöstä avata koulut vielä ennen kesää. Mielestäni päätös on kohti oikeaa suuntaa. Jossain vaiheessa yhteiskuntaa täytyy väistämättä lähteä avaamaan. Nyt ne lapset, jotka tarvitsevat erityistukea ehtivät saada jonkinlaisen kontaktin kouluun ja oppilaiden tilannetta pystytään kartoittamaan ja mahdollinen lisäavuntarve havannoimaan. Kovin järkeviä konkreettia ohjeita ei tosin vielä hallituksen tasolta ole saatu miten opetus pitäisi järjestää saati miten oppilaiden oikeaoppinen sosiaalinen kanssakäyminen turvaväliä ja muita rajoituksia noudattaen saadaan toimimaan. Tässä asiassa olen kuitenkin toiveikas. Ei se niin vaikeaa ole. Kaikki ovat samassa tilanteessa yhdessä ja jokainen varmasti yrittää parhaansa, jotta tilanne saadaan toimimaan.

Lapsetkin ovat yksilöitä. Toiselle koulun alkaminen on riemukas tapahtuma, toinen voisi jatkaa koko koulu-uransa etäopetuksessa. Niinhän se on vähän meillä aikuisillakin. Toiset nauttivat täysillä karanteenista ja kotona olemisesta. On aikaa perheenä yhdessäololle ja aikaa keskittyä kaikkeen mihin muuten ei normaalisti arjessa olisi aikaa. Toisille taas tilanne on jo käynyt sietämättömäksi. Mitään ei oikein saa aikaan, vaikka olisikin aikaa tehdä ennemmän, koska huoli on lamaannuttanut ja sosiaalinen eristys alkaa ahdistaa. Toisaalta on monia, joille päivään ei ole ilmestynyt lisäaikaa. Päinvastoin työmäärä on lisääntynyt, samoin oma elinalue on pienentynyt. Suurin osa ihmisistä varmasti kokee kaikkia näitä tunteita vuorotellen. Ainakin itse olen käynyt kaikkia näitä tiloja läpi.

Jos miettii koronatilannetta palkkatyöni ja raksaprojektinkin näkökulmasta, näyttää siltä, että asuntomarkkinat edelleen vetävät. Pääkaupunkiseudulla kysyntää ja tarjontaa asunnoista riittää koronasta huolimatta. Onkin mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan markkinat kehittyvät ja millaisiksi koronan vaikutukset lopulta muodostuvat. Olen kuullut ja lukenut paljon optimistisia arvioita juuri asuntomarkkinoihin liittyen. Niissä mainitaan, että koronan vaikutus tuntuu jäävän odotettua pienemmäksi varsinkin pääkaupunkiseudun asuntomarkkinoilla. Ihmisillä on toisaalta aikaa keskittyä kodin asioihin ja tehdä asumiseen liittyviä päätöksiä, elämän tilanteet muuttuvat edelleen koronasta huolimatta ja kodin vaihto on tarpeellista myös korona-aikana. Pankeilla on tietenkin suuri vaikutus siihen miten asuntomarkkinoiden kehitys tulee jatkumaan. Toistaiseksi näyttää siltä, että pankit ovat kestäneet koronakriisin suhteellisen hyvin. Asiakaspalvelu on hidastunut ja varmasti lainansaanti ja lainan kustannukset tulevat koronakriisin myötä muuttumaan, mutta täysin puissa pankkien toiminta ei tunnu olevan, mikä on tietysti positiivista.

Uutta viikkoa kohti mennään uudella urheudella! Ehkä huomenna saadaan jo kuulla jotain uutta rajoituksista tai niiden purkamisesta.