Väliseinät nousevat
Ajattelin kirjoitella viikonlopun kuulumisia tontilta. Jouluvalot vietiin jo viime sunnuntaina tontille. Nyt saatiin maakin valkoiseksi eli joulutunnelma alkaa virittyä tontillakin. Työt eivät kuitenkaan hiljene vaan edessä on kunnon rutistus ennen joulutaukoa.
Työmaalla ollaan siirrytty sisätöihin. Lattioita ja yläpohjaa viimeistellään parhaillaan.
Toisessa taloista nousee jo alakerran sisäseinät. Nyt kun seinien rungot ovat paikoillaan, alkavat tilat todella hahmottua. Ihan mielettömän jännittävää taas kerran. Pohja on juuri sellainen mitä suunnitelmissa: toimiva ja virtaviivainen. Ihan parasta.
Koska näin marraskuussa tulee pimeää jo kolmen aikoihin on ihan mahdotonta saada kuvia päivänvalossa. On siis tyytyminen iltavalaistukseen.
Oikein ihanaa ensimmäistä adventtia ja riemukasta joulun odotusta!