Habitare 2019
Saatiin koulutehtäväksi tutustua ainakin kolmeen erilaiseen yritykseen ja selvittää niistä muutamia asioita. Tämän vuoden messut olivat minusta yritystä jo parempaan suuntaa. Habitaressa oli paljon uudenlaisia messuosastoja, erilaisia muotoja ja värejä. Tietysti osa messuosastoista toisti edellisen vuoden kaavaa. Kun itse työskentelee lähellä sisustusalaa on suurin osa tuotteista ja trendeistä jo tuttuja. Entistä enemmän toivoisi, että messuilta voisi tehdä uusia oivalluksia ja nähdä pidemmälle tulevaisuuden sisustuksen hiljaisia signaaleja tulevia trendisuuntauksia.
Ensimmäiseksi yritykseksi valitsin yrityksen, jossa myös työskentelen eli
1. Bo LKV
Bo LKV on uudenlainen kiinteistönvälitysfirma. Neljän vuoden aikana Bo on laajentunut pienestä Turkulaisesta kiinteistönvälitystoimistosta alan johtavaksi brändiksi. Nyt toimistoja on jo Espoossa, Helsingissä, Jyväskylässä, Lahdessa, Oulussa, Porvoossa, Tampereella, Turussa ja Vantaalla. Bo:n tavoite on toteuttaa asumisen unelmia ja tarjota palvelua ajankohtaisempaa, raikkaampaa, visuaalisempaa, kokonaisvaltaisempaa, koskettavampaa, inspiroivampaa, vaikuttavampaa ja henkilökohtaisempaa. Vuonna 2018 myytiin 3000 asuntoa ja Bo:n palveluksessa on jo yli 170 alan ammattilaista.
Bo LKV:n palveluun kuuluu asuntojen stailaus ja kuvaus. Muita yrityksen palveluita ovat Sneak Peek ja Bo Match. Sneak Peek on palvelu, jossa esitellään lyhyesti asunnot, jotka ovat tulossa myyntiin, mutta eivät ole vielä ehtineet markkinoille. Näin asiakkaalle annetaan mahdollisuus löytää unelmien asunto, jo ennen kuin muut pääsevät siihen käsiksi. Bo Match palvelu auttaa yhdistämään asunnon etsijän ja unelmien asunnon eli ostajalla on mahdollisuus tehdä ostotoimeksianto, jolloin välittäjä etsii hänelle unelmien kotia. Bo on myös mukana erilaisissa rakennus- ja kehityshankkeissa. Tämän lisäksi Bo:lla on oma lehti Bo Living, jonka voi saada itselleen Bo:n toimistoista ja tietyistä toimipisteistä, joihin lehtiä toimitetaan. Bo:n visuaalista linjaa jatkaa blogi ja erilaiset ostettavat sisustustuotteet.
Aloitin työharjoittelussa stailauksen parissa Bo LKV:ssa viime syksynä. Harjoittelujakson jälkeen autoin muutamissa yrityksen tapahtumajärjestelyissä. Keväällä aloitin myyntiassistenttina kahdelle välittäjälle. Myyntiassistentin tehtävien lisäksi stailaan välittäjien kohteita.
Bo LKV:n tyrmäävän hienon messuosaston on suunnitellut Peeta Peltola, Bo:n luova johtaja. Messuosasto on tehty yhteistyössä 101 Copenhagen, 16 Juin, Bang & Olufsen, Cobello, Colornova, Essis, Iittala, Innofusor, Juhlakukat.fi, Kitzen, Kuusilinna, Choice, Matri, Pukkila, Sera Helsinki, Svedbergs, SunSauna, Timberwise, Miele, Interface ja Iki.
Toinen yritys, joka jäi mieleeni uusiutumiskykynsä ja hienon messuosaston perusteella oli
2. Vieser
Vieser on suomalainen perheyritys, joka on keskittynyt lattiakaivojen valmistukseen ja myyntiin. Yritys on aloittanut toimintansa vuonna 1973 Kauhajoella, jossa toiminta edelleen jatkuu. Yrityksen perustaja on Erkki Jyllilä, joka lähti etsimään innovatiivisia ratkaisuja siihen, kuinka ohjata vesi turvallisesti pois kylpyhuoneista. Näin syntyi muita edellä oleva tuote muoviteknologian ja muottiosaamisen avulla. Vieser on saavuttanut markkinajohtajuuden Suomessa ja vahvan aseman myös muualla Pohjoismaissa.
Vieser on osa Serres Group -yritysryhmää. Serres Groupin nettomyynti oli noin 55 miljoona euroa vuonna 2017. Työntekijöitä yhtiössä on yli 400.
Uusimmat tuotteet, jotka esiteltiin hienosti messuosastolla ovat myös tuotemuotoilun ja estetiikan kärkeä. Lattiakaivon kannet on luotu laatua toimivuutta ja kestävyyttä ajatellen. Tuotteet on tehty myös palvelemaan kestävää kehitystä.
Uusimmat tuotteet ovat Vieser Dot, Vieser Square ja Vieser Line.
Juttelin osastolla jonkin aikaa Anna Elon kanssa yrityksen tuotteista ja kysyin jonkin verran lisätietoja jo ihan omasta kiinnostuksesta meidän taloprojektin puitteissa. Henkilökunta oli oikein miellyttävää ja he halusivat antaa tietoa tuotteista ja huomioivat asiakkaan hyvin. Messuosaston on suunnitellut yksi suunnittelijaidoleistani Linda Bergroth. Messuosasto oli luotu Cosentinon Dekton tuotteista ja Novembergin toimittamasta Accoya-puusta. Hanat olivat Volan mattavalkoiset uutuudet.
Kolmas yritys, jota olen ihaillut jo jonkin aikaa törmätessäni siihen sisustusinnostuksessani ja työssäni on
3. Finarte
Finarte on suomalainen perheyritys, joka syntyi liikemiehen ja tekstiilitaiteilijan yhteistyönä yli kolmekymmentä vuotta sitten. Finarten juuret ovat saaneet alkunsa tekstiilitaiteilija Eija Rasinmäen 1970-luvulla aloittamasta räsymaton uudistamisesta. Finarten mattojen valmistus alkoi Portugalissa, mutta sittemmin valmistus siirtyi Intiaan. Finarten tarkoitus on luoda kauniita ja persoonallisia mattoja, joissa yhdistyvät suomalainen design, ekologiset ja kestävät materiaalit sekä käsinkudonnan perinne, joka yhdistyy nykypäivän estetiikkaan. Finarte tekee yhteistyötä jo nimekkäiden että myös vasta-aloittelevien suunnittelijoiden kanssa.
Finarten toimintaan liittyy minua miellyttävä estetiikka ja luovuus. Yritys onkin uudistunut hienosti vuosien saatossa ja on hienosti kiinni ajan muotokielessä ja visuaalisuudessa.
Finartelle tärkeää on vastuullisuus. Finartella vastuullisuus koskettaa kolmea eri osa-aluetta: raaka-aineita ja materiaaleja, jaettua taloudellista hyötyä ja sosiaalista pääomaa sekä vastuuta perinteiden säilyttämisestä.
Tämän vuoden messualue oli mielestäni aivan huippu. Värejä oli käytetty taitavasti, kuten Finarten omissa matoissakin. Messuosaston on suunnitellut Marianne Huotari Studio Smoosta.
Yksi katseenvangitsijoista oli Tarkettin osasto. Myös Matrilla, Asun-lehdellä ja Annolla oli todella hienot osastot.
Habitaren mielenkiintoisinta antia ovat mielestäni opiskelijoiden ja muiden taiteilijoiden suunnitelmat ja prototyypi eli tänä vuonna Signals-osasto. Erityisesti siis kiinnostavinta ylipäätään on yritys luoda jotain uutta ja tulkita tulevaisuuden suuntauksia. Tähän loppuun vielä kuvia kaikesta kiinnostavasta, jota ehdin nähdä messuilla.
Iloa uuteen viikkoon!
P.S. Mulla on muuten pieni ihastus tämän viimeisen kuvan vaaleaan liilaan. Yritin ostaa sen värisiä housuja, mutta ei ne oikeen istuneet päälle 🙂