Alppiruusupuisto Helsingin Haagassa
Teimme muutama viikko sitten retken alppiruusu- eli rodopuistoon. Nuo ihanat maagiset alppiruusut ovat kukoistuksessaan vain 2-3 viikkoa niin, että kaikki pensaat kukkivat yhtä aikaa. Piti pitää siis kiirettä, että ehdimme niitä ihastelemaan. Muutaman kesän minulla on ollut ajatuksena mennä niitä katsomaan, mutta aina on ollut joku este ja kukinta-aika on mennyt ohitse.
Meillä oli myös muutama viikko sitten hääpäivä ja sen suunnittelu oli jäänyt hieman viime tippaan. Ehdotin Alppiruusupuistoon miehelle ja niinpä toteutimme tämän pitkään muhineen suunnitelman. Otimme tytöt mukaan. Yhteinen retki kuulosti hauskalta ajatukselta. Rodopuisto oli täynnä ihmisiä. Muutama muukin ihminen oli tullut ihastelemaan kukkaloistoa.
Alppiruusut ovat yhtä aikaa herkkiä, voimakkaita ja trooppisia. Siksi varmaan pidänkin niistä niin kovasti. Pensaan lehdet ovat vahamaiset ja kestävät, kukinnot ilmavat ja herkät. Alppiruusupuisto jakautui ikään kuin kahteen osaan. Etuosassa olivat erilaiset vaaleanpunaiset ja valkoiset alppiruusupensaat (ne perinteiset värit) ja nuo pensaat olivat paikoitellen hyvinkin kookkaita. Tuli ihan mystinen kukkametsä mieleen. Toinen puoli puistoa oli täynnä värikkäitä pensaita, joiden kukat kilpailivat väriloistossaan toinen toistensa kanssa. Ja mikä huumaava tuoksu! Kahden puiston väliin jäi kulkuväylä ja sen varrella oli voimakkasti tuoksua ihastuttavia vaaleanpunaisia rodoja. Selvästi huomasi, että puistossa oli monia eri lajikkeita ja että ne saattoivat olla ulkonäöltään ja kooltaan hyvinkin erilaisia. Vaikka kyllä kaikki lajikkeet tunnisti alppiruusuiksi.
Tytötkin tykkäsivät trooppisesta kukkametsästä. Alppiruusupuistoretken jälkeen menimme vielä pizzalle ja tontille jätskille. Retkemme oli siis hyvin onnistunut.
Tämä viikonloppu on mennyt tulevan kodin huonekaluvalintoja suunnitellessa. Suurin ponnistus oli lauantainen Hietsun kirppisurakka. Nyt sunnuntaina on vaan levätty ja kotoiltu.