“Puffet” keksijäätelökakku ja kahdet synttärit
Ihanaa, että kevät on jo näin pitkällä. Tämä kevät on ollut ihan mahdoton. Ja sillä tarkoitan nyt sitä, että ollaan sairastettu tautia taudin perään. Joko nyt riittäisi?! Minulle ainakin riittää, kiitos!
Meidän lapsista kolmella on synttärit näin keväällä. Pojilla synttärit ovat kahden viikon välein maaliskuun lopussa ja huhtikuun alussa. Oikea syntymäpäiväsuma siis kyseessä. Niin tänäkin vuonna. Juhlaa juhlan perään. Oikeasti lähekkäin olevista syntymäpäivistä on etuakin. Molempien poikien juhlat toteutettiin samalla idealla, hieman varioiden. Näin on helppo käyttää samoja koristelumateriaaleja ja herkkuideoita.
Molemmat pojat toivoivat täytekakun sijaan jäätelökakkua. Otin inspiraatiota Instagramista, jossa olen nähnyt muutaman version “puffet”-kakusta mm. tilillä rakkaudellamari .
Kakku oli todella helppo tehdä ja lapset tykkäsivät siitä. Usein tavallisesta täytekakusta suurin osa jää syömättä ja menee vähän hukkaankin, kun taas jäötelökakku katosi nopeasti parempiin suihin ja monet santsasivat sitä lisääkin.
Tässä ohjetta kakun tekoon
Resepti
Keksijäätelökakku
8-16 keksijäätelöä
Jos käytät Valion Puffetteja tai muita samankokoisia keksijäätelöjä, kannattaa ne puolittaa ja tällöin kokonaisjäätelömäärä on pienempi eli riittää, että ostaa esimerkiksi 4-6 jäätelöä. Minä käytin Lidl:n Gelatelli neliön muotoisia vaniljasuklaa keksijäätelöjä ja ne sopivat juuri sellaisenaan kakun tekoon.
Vuoraa kakkuvuoka muovikelmulla. Asettele keksijätskit tasaisesti ympyrän muotoon. Kahdeksan Lidl:n keksijäätelöä oli minun mielestäni sopiva määrä (ovat muita merkkejä hieman paksumpia). Tee jäätelökauhalla palloja valitsemistasi jäätelömauista ja vuoraa ympyrän keskusta jäätelöllä. Laita pakkaseen kovettumaan. Pidä kakun korkeus maltillisena vielä tässä vaiheessa.
Ota kakku pakkasesta vähän ennen tarjoilua. Nosta kakku kelmun päällä haluamallesi alustalle ja siivoa reunat. Koristele lisäämällä jäätelöpalloja, kermavaahtoa, karkkia, strösseliä, jäätelötötteröitä, kastiketta tai mitä vaan mieleen tulee.
Ei muuta kuin kokeilemaan. Kivan helppo toteuttaa. Oiva herkku myös pääsiäiseen, kun koristelee esimerkiksi pääsiäismunin. Ja kannattaa kokeilla Gelatellin Ice-Cream Sandwicheja.
Mukavaa viikkoa kaikille!