Luukku 5: joulun vauva
Meidän nuorimmaiset eli perheen tytöt ovat molemmat syntyneet joulun ympärille. Kuopuksemme on syntynyt marraskuun lopussa, kun taas vanhemman siskon laskettu aika oli joulukuun viimeinen. Hän meni kuitenkin muutaman viikon yli, eikä sittenkään olisi ollut valmis vielä tulemaan ulos masusta. Tuon neidin syntymä siirtyi siis tammikuun puoleen väliin.
Tämä joulukuun viides luukku raottaa siis meidän nuorimmaisen vauva-aikaa. Samalla oli myös hauska katsoa kuvia meidän entisestä kodista. Kotimme oli juuri valmistunut putkirempasta ja se oli ihan vimpan päälle! Oi noita aikoja!