Habitare 2018: parhaat palat
Useat ihmiset rakastavat messuilla käymistä. Minä en ole yksi niistä. En oikeastaan välitä messuista ollenkaan. Tai no, Asuntomessuista kyllä, koska siitä on tullut perinne ystävien kanssa. Kaikki muut messut voin helposti jättää väliin. Usein messut ovat tuottaneet pettymyksen tai tuntuvat toistavan joka vuosi samaa kaavaa.
Tänä vuonna menimme pitkästä aikaa Habitare-messuille jo ihan senkin takia, että taloprojektimme on täydessä vauhdissa ja sisustusvalinnat ovat hyvin ajankohtaisia. Olin positiivisesti yllättynyt Habitaresta. Ei messuilla sinänsä ollut mitään ihmeellistä, mutta siellä oli paljon kivoja juttuja, kaikki makeimmat brändit ja paljon silmänruokaa.
Meitä kiinnosti erityisesti Honkatalot, joka on Hannus Hills-talojen runkotoimittaja. He olivat rakentaneet hienon puisen kaksikerroksisen messukodin. Runko oli kauniisti rimoitettu kuusesta. Saimme aamulla ennen messuja sopimusasiat allekirjoitettua, joten oli hienoa olla tutustumassa heidän messuinstallaatioon, tavata yrityksen työntekijöitä ja suunnitella yhteistyökuvioita.
Parhaiten messuilta jäi mieleeni Asun, Anno, Marimekko, Nikari, Hakola ja Woodnotes. Ne ovat muutenkin lemppareitani. On ihanaa, että suomalainen design kukoistaa!
Pistäydyimme Axorin ständillä. Näytin miehelle kaksi suosikkihanaani: Uno Loop ja Citterio M.
Habitare-messuilla oli paljon ihania värejä, tulevia trendejä, tämän hetken IN-juttuja, taidetta ja sisustuksia.
Meitä kiinnostivat taloprojektin tiimoilta myös takat, kiukaat ja lattiakaivot.
Siinä ehkä oleellisimmat inspiraatiot ja parhaat löydöt, jotka teimme messuilta. Mukaan tarttui myös uudet Tempur-tyynyt, joiden ostoa olemme lykänneet jo muutaman vuoden.
Mistä te tykkäsitte messuilla?