Tuusulanjärven taiteilijakodit
Hvitträskistä innostuneena lähdimme tutustumaan Tuusulanjärven maisemiin. Suomen kulttuurieliitti oli löytänyt tämän kauniin järven alueen asuinpaikakseen ja viettivätkin aikoinaan varsin sosiaalista elämää.
Näyttävimmät kohteet olivat Jean Sibeliuksen koti Ainola ja taiteilijaperhe Halosen koti Halosenniemi. Kävimme tutustumassa myös Juhani Ahon kotiin Aholaan. Itse rakennus ei sinänsä ollut kovinkaan ihmeellinen. Oikeastaan aika arkinen, mutta sisällä oleva näyttely oli kiinnostava. Ja etenkin Juhani Ahon vaimon Vennyn taide. Minusta oli ihanaa, että vaimon panos ja elämä oli niin hyvin esillä Aholassa. Surkuttelin, miten vähän Ainosta kerrottiin Ainolassa. Kaikesta kuulemastani päätellen Sibelius oli erityisherkkä luova taiteilija, jonka taiteilijan vapauden vaimo Aino mahdollisti. Ja kaikki tämä siltikin, että Aino oli aatelisempi kuin Sibelius. Mutta tietysti ajankuva tuolloin oli, että miehet olivat pääosassa ja esillä. Erkkolassa kävimme lopuksi pikaisesti pistäytymässä. Siellä oli Martta Wendelin näyttely meneillään. Hänen kuvituksensa ovat aivan ihania! Ihan viimeisenä näimme Aleksis Kiven kuolinmökin.
Kiintoisaa kurkistaa taiteilijoiden elämään ja koteihin. Ihan kaikkialle emme ehtineet ja osa paikoista oli kiinni tai sinne piti ennakkoilmoittautua. Halosenniemessä ei saanut kuvata sisällä.
Väliin jääneet kohteet täytyy käydä katsastamassa toisella kertaa.
Ainola
Ahola
Halosenniemi
Aleksis Kiven kuolinmökki