Sisustusmateriaalit on valittu
Voi kuinka ihana tunne onkaan, kun vaikeat valinnat on tehty ja paketti on saatu kasaan. Minulle talo- ja sisustusprojekteissa tärkeintä on kokonaisuus. Kun rakentaa talon ja saa miettiä sen sisustuksen alusta loppuun, tulee lopputuloksen mielestäni olla yhtenäinen. Eri huoneet, tilat ja niiden sisustukset saavan olla omanlaisiaan, kunhan koko talossa on yhtenäinen linja.
Haasteen sisustusmateriaalien valintaan aiheuttaa mielestäni se, että sisustusmateriaalien valikoimaa on niin valtavasti. Sisustajana on helppo innostua monesta uudesta suuntauksesta tai ihan vaan ihastua toinen toistaan ihanimpiin materiaaleihin ja sisustustuotteisiin, joita esitellään blogeissa, instagramissa, sisustuslehdissä ja mainoksissa.
Meillä on ollut siitä onnekas tilanne, että sisustusarkkitehti Teemu Saukkonen on talojen arkkitehtuurin lisäksi myös suunnitellut talojen sisustuksen. Olemme kuitenkin joutuneet miettimään joitakin valintoja useampaan kertaan ja löytämään oikeat ratkaisut, niin että kokonaisuus toimii. Jonkinnäköistä rohkeutta myös tarvitaan. Sisustus ei saa olla tylsä, vaan vaikuttava olematta liian dominoiva.
Talojen sisätilat on mietitty moderneiksi ja raikkaiksi. Emme halunneet, että taloista tulee mökkimäisiä vaan, että ne muistuttavat sisältä urbaania ja modernia tilaa. Toisin sanoen talot eivät tule olemaan lattiasta kattoon puuta, mutta ne eivät tule olemaan kolkkoja tai täysin maalarinvalkoisia. Taloista tulee lämpimän modernit, kutsuvat ja viihtyisät.
Lattia
Lattiaksi valittiin laadukas Horning Floorin valkomattalakattu tammilankkuparketti, leveys 185 cm, joka liimataan päästöttömällä liimalla alustaan.
Kävimme tapaamassa myös Timberwisea, mutta lopulliseksi valinnaksi nousi Horning Floorin ylelliset tuotteet. Hankimme lattian samalta maahantuojalta kuin Rubio Monocoating tuotteet, joita käytämme ulkoverhoilun viimeistelyssä.
Alakerran lattia makuuhuoneita lukuunottamatta tulee betonista.
Sauna
Saunaan tulee haapalauteet ja saunan ja pesutilojen kattoon tulee Saukkonen + Partners suunnittelema mäntyrimapaneeli.
(rimapaneeli taustalla)
Pesutilat
Suihkut ja hanat: Hansgrohe
Laatta: Laattapisteen LPC Raw 500 60X60 cm lasittamaton
porcelanato tasapintainen matta rektifioitu. Olen innoissani tästä laattavalinnasta. Rakastan sen elävää pintaa ja samalla sen eleetöntä kauneutta. Ottamani kuvat eivät tee oikeutta laatalle. Se on itse koettuna vielä ihanampi.
Maalisävyt
Maalit tulevat Coloria Greenlinelta. Maalit ovat vesiohenteisia, hajuttomia, muovittomia, hengittäviä ja ympäristöystävällisiä ja ne omaavat antimikrobisen vaikutuksen. Katot maalataan valkoisiksi, sävy F497 Paperi. Talojen sisäseinät saavat sävyn Y487 Piazza (vaalean harmaa). WC:t saavat maalataan sävyllä N498 (keskiharmaa).
WC
Alakerran vessan lattia on betonia. Seinät maalataan Colorian Greenline maalin sävyllä N498 keskiharmaa. Takaseinään tulee rimoitus.
Yläkerran vessan lattia on Laattapisteen LPC Raw 500 60X60 cm lasittamaton
porcelanato tasapintainen matta rektifioitu-laattaa. Seinät maalataan Colorian Greenline maalin sävyllä N498 keskiharmaa. Takaseinään tulee rimoitus.
Porrasseinä
Portaikon seinä saa kauniin rimapaneelin.
Eteisen kaapit ja keittiön yläkaapit
Talojen kiintokalusteet valmistaa puuseppä. Kaapit ovat pääasiassa valkoisia. Vaaleaa linjaa rikkomaan on eteiseen valittu kauniit puuviiluiset kaapinovet. Myös keittiön yläkaapit toteutetaan samalla puuviilulla. Puuksi valittiin jalava.
Tässä siis suuntaviivat sisustukselle. Joitain tarkennuksia vielä varmasti tulee, enkä malta jakaa lisää yksityiskohtia teille tulevaisuudessa!
Tämän kaiken pohdinta on niin kovin jännittävää ja innostavaa!