Retki Pentalan saareen Espoossa
Viime viikko oli jännittävä. Majoitimme Erasmus-vaihdossa olevan oppilaan Turkista. Vanhimman poikani luokka on osana Yourope Erasmus-ohjelmaa. Luokan oppilaista 4 tyttöä ja 4 poikaa oli aikaisemmin tänä keväänä vierailemassa Transylvaniassa Romaniassa. Nyt vastavuoroisesta saapui oppilaita ainakin Portugalista, Turkista ja Romaniasta Suomeen. Meidän vieraana ollut poika oli aivan ihana. Olin stressannut hänen tuloaan etukäteen, mutta kaikki sujui oikein hyvin.
Viikko huipentui lauantain retkeen Pentalan saareen. Minä ja lapset lähdimme kaikki retkelle mukaan. En ole aikaisemmin ollut Pentalassa, enkä monessa muussakaan Espoon saarista. Pitäisiköhän ottaa tämän kesän tavoitteeksi käydä tutkimassa Espoon saaret? Lähtö saareen tapahtui Klobbenista. Meille oli varattu vene omaan käyttöön, mutta ymmärtääkseni Pentalaan pääsee Espoon saaristoveneellä.
Kiersimme saaren ympäri. Meitä ohjaamassa oli opas, joka kertoi samalla hieman Saaren historiaa. Saaressa sijaitsee makeavetinen lähdepitoinen järvi, joka on pitkään ollut merkittävä juomaveden lähde saarella. Ihailimme sitä kauniilta kallionkielekkeeltä. Saaren parasta antia oli kuitenkin Espoon ainoa luonnonhiekkainen uimaranta. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta eikä tuullut yhtään. Olisimme voineet jäädä koko loppupäiväksi rannalle. Lapset etsivät simpukoita, kahlasivat vedessä ja söivät eväitä.
Meidän lähtö retkelle oli aika lentävä. Naurattaa katsoa näitä kuvia, koska tyttöjen hiukset ovat niin hapsuiset. Pikku peikkoneidit vauhdissa! Hih! Reissu oli kaiken kaikkiaan oikein onnistunut. Ajoittain jouduin kantamaan meidän kolmevuotiasta, vaikka hän olikin kovin reipas. Vanhemmat valittivat ajoittain, että on tylsää. Mutta uskon, että retki oli heillekin jännittävä ja vaihtelua tavalliseen arkeen. Saaren ravintola Paven ei ollut vielä avautunut. Olen kuullut, että sieltä saa oikein maukasta lounasta. Saaressa oli iso aitaus eläimille. Eläimiä ei kuitenkaan näkynyt vielä missään. Luulisin, että sinne tulee kesäksi lampaita.
Voin suositella Pentalaa lämpimästi!