Joka vuotinen Marimekon muotinäytös
Varma kevään merkki on Marimekon muotinäytös Esplanadin puistossa. En ole muutamaan vuoteen päässyt katsomaan esitystä, joten tänä vuonna päätimme mennä. Ilmakin suosi eikä satanut vaikka sadetta hieman perjantaille enteiltiinkin. Mulla oli pieni potilas mukana. Tapasimme mun siskon lavan reunalla.
Muotinäytöksen musiikista vastasi Vesta. En entuudestaan tuntenut laulajaa tai hänen musiikkiaan. Yllätyinkin iloisesti. Pidin jokaisesta kappaleesta ja esitys oli tosi hieno. Bändi kuulosti livenä erittäin hyvältä.
Puistossa jaettiin jätskituutteja ja tunnelma oli korkealla. Shown avasi Maria Veitola ja Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko. Näytöksen vaatteita oli esittelemässä monenlaisia malleja. Ihan mahtavaa! Bloggareita, malleja, nuoria ja vanhoja, erikokoisia ihmisiä ja eri etnisyyksiä.
Oon ihastunut Marimekon raitakuosiin. Tänä vuonna tasaraita onkin kovasti esillä. Näytöksestä suosikeiksi valikoituivat seuraavat kolme mekkoa. Tuota keskimmäistä Reimiä olen jo käynyt katsomassa Marimekon liikkeessä, mutta en ostanut. Nyt se näyttää olevan loppuunmyyty netissä.
Marimekko on mun ikiaikainen suosikki. Mun mielestä on ihana oivallus nostaa raidat taas kunniaan ja tuoda siihen rinnalle uusia Marimekon linjaan meneviä kuoseja. Iloitsen myös väreistä. Erityisesti vihreästä!
Minä ja miniminä pukeuduttiin juhlatilaisuuden kunniaksi Marimekkoon.
*Kirjoitus sisältää mainoslinkkejä