Äitienpäivän toivelahjalista
Kävelin tänä aamuna meidän lähimetsässä lintujen sirkutellessa ja auringon nostaessa ensimmäisiä säteitään. Maan oli peittänyt valkoinen tähtikangas. Valkovuokkoja oli mättäittäin. Ne muistuttivat minua äitienpäivästä joka on jo ihan pian, nyt sunnuntaina.
Ajattelin listata toivelahjoja eli sellaisia asioita, joita itse haluaisin saada. Kaikista parhaimmat lahjat ovat tietenkin lasten omatekoiset kortit ja askartelut sekä leikkokukat. Unohtamatta miehen orkestroimaa ja yhdessä lasten kanssa toteuttamaa aamupalaa sänkyyn! Muuta en oikeastaan tarvitse. On kuitenkin kiva haaveilla ja miettiä mitä toivoisin, jos kaikki olisi mahdollista.
En ole ihan vakuuttunut haluaisinko sellaista tilannetta, että kaiken ostaminen olisi mahdollista, vaikka siitä välillä haaveilenkin. Maailman hyvinvointi, ympäristöasiat, ilmastonmuutos, vähäosaisten hyväksikäyttö ja kurjat työolosuhteet ovat mielen sopukoissa ja nostavat päätään, kun mietin tämän päivän kulutusyhteiskuntaa. Toisaalta yhteiskuntatieteilijä ja bisnesajattelija minussa kuiskuttaa, että kulutus on hyväksi kansantaloudelle. Annetaan rahan kiertää. Tykkään Instagramista ja Pinterestistä, koska siellä voi inspiroitua ja ihastella, mutta ei välttämättä tarvitse itse ostaa. Joskus riittää, että itse pinnaa tai seivaa sellaiset tavarat, vaatteet ja esineet jotka tuottavat iloa. Ja käytetyn tavaran ostaminen sekin on jo pieni riemuvoitto. Mitä mieltä muuten olette käytetystä tavarasta lahjana? Monelle se on vielä iso EI! Itse olen aika nirso, mutta en itse käytetylle tavaralle vaan sille onko se juuri sitä mitä haluan. Jos se löytyy kierrätettynä ja on hyvässä kunnossa, aina parempi!
Tässä uutuuksia, jotka kuuluvat äitienpäivän toivelistalleni
Ferm Living
|Card Stand Arch|Plant Box |Herman Magazine Stand|Salon Purse Fly|
Istome Store
Näistäkin tuotteista kaksi kolmasosaa on Ferm Livingin. Istome Storessa osa niistä on alennuksessa.
|Ferm Living Ripple Carafe|Ferm Living Ripple Glass|Arne Jacobsen Porcelain Cups|Ferm Living Ripple Champagne Saucers|
|Ferm Living Fein Salad Servers |
Hemmottelu
Lahjan ei aina tarvitse olla esine tai tavara. Arvostan yhteistä tekemistä tai palvemuotoista lahjaa. Jonkinlainen hemmottelu; hieronta tai kylpylä toimii aina.
| Helsinki Day Spa |
Matka
Mulla on jo jonkin aikaa ollut kaipuu rantalomalle. Jonnekin lämpimään. Loma saisi mielellään sisältää ripauksen luksusta ja suuntautua meren ja uima-altaan äärelle. Toisaalta lyhyet kaupunkilomatkin on aina kivoja.
| Very Chic – Migjorn Ibiza Suites & Spa |
Muoti
|Dior J’Adior slingback pumps|Gucci logo cotton T-shirt| Gucci Leather belt with Double G buckle|
|Gucci Feline Earrings with crystals|Cult Gaia Ark Bamboo Bag|Louis Vuitton Neverfull MM Damier Azur Canvas|
Maljakot on aina myös hyvä lahja. Tsekkaa Iittalan ja Marimekon maljakkosuosikit täältä!
Inspiroivaa tiistai-iltaa!
*Kirjoitus sisältää mainoslinkkejä.