Rakennuslupa ja vierailu tontilla
Siirryimme juuri kesäaikaan ja valon määrä on lisääntynyt huomattavasti! Kevät tuntuu olevan täynnä lupauksia. Kenkäni nousevat kepeästi ja mieli leijailee korkeuksissa. Tekisi mieli suunnitella vaikka minkä näköistä projektia sekä matkoja ulkomaille.
Suurin projekti tällä hetkellä on kuitenkin taloprojekti. Se on prioriteeteissä ykkösenä. Me elämme taloprojektin kanssa kutkuttavia aikoja. Tavoite on saada rakennuslupa sisään tällä viikolla. Ja sitten jännitetään projektin eteen päin menemistä.
Seuraava vaihe on talojen myyntiin laitto sekä tontilla olevien rakennusten purkaminen.
Meillä on ollut pari mustaa laudanpätkää tontilla kannon juuressa hangella (kts. kuva 5). Ne ovat amerikkalaiselta Delta Millworksiltä. Itseasiassa ne ovat tainneet olla siellä jo pian pari vuotta. Teimme testin, kun halusimme tietää kumpi ulkoverhoilu säilyttää kuosinsa paremmin. Vasemman puoleinen oli kalliimpaa materiaalia. Oikealla taas oli halvempi versio siitä. Kalliimpi menetti väriä ensimmäisenä, mikä oli meille pettymys, koska taisin tykätä siitä enemmän. Tosin nyt, kun se on ollut ulkona vielä pidempään, sen pintaan on muodostunut miellyttävää kuviointia, josta oikeastaan tykkään. Se tuntuu hyvin luonnolliselta ja osalta puun pintaa. Halvempi versio on muuttunut enemmän ruskeaksi. Emme kuitenkaan valinneet kumpaakaan näistä pinnoista.
Meillä talontoimittajaksi tulee todennäköisimmin Honkatalot. Ulkoverhoilu tullaan käsittelemään mustaksi Rubion Monocoat puunsuojalla (alla vasemmalla).