Parhaat sisustusaarteet kirppikseltä
Sisustusbloggarit ovat ottaneet osaa haasteeseen, jossa he esittelevät parhaat löydöt kirppikseltä. Haaste on lähtöisin No Home Without You -blogin Kaisalta. Olen ehkä jo myöhässä tämän kanssa, mutta haluan ottaa osaa haasteeseen. Jos haluat nähdä mitä sisustustavaroita bloggarit ovat lyötäneet kirppiksiltä, kurkkaa Kaisan yhteenvetoon.
Kirpparit ja vintage on hyvin lähellä mun sydäntä. Usein olenkin tehnyt parhaat löytöni kirpparilta. Kirpparit myös koukuttaa. Tulee iso onnistumisen tunne, kun löytää jotain arvokasta alhaiseen hintaan. Aina kaikki ei ole täysin ilmaista, mutta kuitenkin edullisempaa kuin uutena ostettu. Joskus mulla lähti ihan lapasesta ja mun täytyi sanoa itselleni, että joskus on parempi ostaa uutta esimerkiksi alennusmyynneistä, kuin jotain hyvin käytettyä mikä ei kestä. Mun on täytynyt ruveta myös olemaan paljon kriittisempi mitä ostaa ja mitä ei. Muuten tavaramäärä paisuu ja paisuu ja pian huomaan, että nyt tilanne on riistäytynyt käsistä. Kaikista eniten pidän kuitenkin siitä, että on mahdollista uusiokäyttää ja kierrättää tavaroita.
Olen aika huono vielä muissa ekoteoissa, mutta tästä eettisestä tekemisestä nautin täysin. Toivonkin, että olisin yhtä hyvä kierrättämään omia vanhoja tavaroita ja vaatteita, kuin ostamaan niitä. Tai, että tykkäisin myydä tuotteita kirppiksellä enemmän. Jotenkin siitä en ole päässyt täysin innostumaan, vaan koen sen hyvin työläänä.
Mies on myös intohimoinen ilmaisen tavaran hamstraaja ja tiedostan, että meiän täytyy olla varovaisia, ettei ruveta hordaajiksi. Bukowskin huutokauppa piti laittaa vähäksi aikaa tauolle meidän molempien osalta. Huomaan, että nuo huutokaupat ovat vielä koukuttavampia, koska siellä ikään kuin taistellaan tuotteesta ja kyse on voittamisesta.
Rakastan sisustuksen lisäksi muotia. Olenkin ostanut paljon vaatteita, asusteita ja kenkiä itselleni kirppareilta. Ja myös lapsille olen ostanut paljon kirppiksiltä. Joskus tulee huteja, mutta useimmiten mun silmä on harjaantunut löytämään hyvät yksilöt roinan keskeltä. Nykyään meidän pojat alkaa olla sen ikäisiä, että heille on enää vaikea löytää vaatteita käytettynä.
Mutta takaisin sisustukseen. Esittelen nyt mun viimeisimmitä parhaat kirppislöydöt. En ole varma, onko nää kaikkien aikojen parhaat, mutta näistä oon ollut viimeaikoina hyvin innostunut. Painotus on hyvin paljon lasiesineissä ja maljakoissa, jotka ovatkin heikkouteni.
- Ilmari Tapiovaaran Madamoiselle – tuoli Bukowskin huutokaupasta. Hinta 3601 SEK + kulut
2. Pinkki maljakko. Hinta 6 €. Fida
3. Turkoosi purnukka. Hinta 3 €. Kierrätyskeskus.
4. Pyöreä matala maljakko, 7€. Kierrätyskeskus
5. Vaasi. Hinta 5€. Kierrätyskeskus.
6. Lohenpunainen pullo. Ilmainen. Kierrätyskeskus
7. Iittalan maljakko. Mieheni ostama Bukowskista, en tiedä hintaa
8. Festivo-kyknttilänjalka. Hinta 15 €. Facebook-kirppis
9. Pinkit kynttilänjalat. Hinta 0,20 €/kpl. Kierrätyskeskus
10. Kynttilänjalat. Hinta 2 €/kpl. Tietääköhän joku kenen suunnittelemat nämä on?
Meillä on paljon muutakin kierrätettyä ja jos teitä kiinnostaa voin esitellä lisää tavaroita myöhemmin. Ja jatkossa myös jos ja kun teen lisää löytöjä!
Ennen Soukassas oli aivan mahtava Fida. Viime syksynä se lopetettiin ja olin ihan maani myynyt. Sieltä saattoi löytää joskus tosi hyvää tavaraa, jota alueen ihmiset kierrättivät. Oon huomannut, että nyt kun Fida lopetti, niin Suomenojan Kierrätyskeskukseen on alkanut tulla parempaa tavaraa. Meidän lähin Fida on nyt Niittykummussa. En oo tehnyt sieltä ihan yhtä hyviä löytöjä, mutta se voi johtua siitä, että kun on kauempana, niin ei tule käytyä niin usein.
Nyt on viikonloppu on edessä! Nautitaan ja rentoudutaan. Jihaa!