Paras fetapiirakka
Googletin hakusanoilla PARAS FETAPIIRAKKA etsien parhainta piirakka reseptiä. Yhtä oikeaa ei tullut googlettamalla vastaan, joten jouduin yhdistelemään muutaman reseptin ohjeita. Sellainen leipoja taidankin olla. Tykkään soveltaa ja yhdistellä asioita. Se on kaikella tavalla hauskempaa ja lopputuloksesta saa juuri sellaisen kuin haluaa. Voi kaapia niin sanotusti kermat päältä eli valita parhaat elementit niistä ohjeista joista tykkää.
Tällä viikolla leivoin kolme fetapiirakkaa. Meidän esikoinen on neljännellä luokalla ja luokalla oli mahdollisuus kerätä rahaa leirikoulukassaan järjestämällä tarjoilu koulun opettajille. Vein kaksi fetapiirakkaa opettajien koulutukseen. Kolmas piirakka lähti mukaani illan istujaisiin.
Leivoin kaiken ilman koneita. Helpommalla olisi päässyt, jos olisi turvaunut johonkin elektroniseen vatkaimeen, mutta tykkään leipoa käsityönä. Ja ihan sutjakkaasti kolmen fetapiirakan leivonta sujui näinkin.
Ensin tein piirakkapohjan. Valitsin kyseisen pohjan, koska siihen tuli porkkanaa. En ole ennen tehnyt suolaista piirakkapohjaa, johon tulisi porkkanaa. Mielessäni ajattelin heti, että porkkana lisää varmasti piirakan mehevyyttä, joten halusin koittaa juuri tätä reseptiä. Mikä parasta tätä pohjaa voi käyttää myös makeisiin piirakoihin, kunhan lisää hieman sokeria. Reseptin löysin Kotilieden Suklaapossu -blogista. Se menee näin:
Porkkanainen piirakkapohja
28 cm pyöreään tai 20×30 cm suorakaiteen muotoiseen vuokaan
Piirakkapohja:
100 g voita
1 dl hienoksi raastettua porkkanaa
1 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
(+ 1 rkl sokeria makeiden täytteiden kanssa)
Yhdistä kuivat aineet keskenään. Sekoita huoneenlämpöinen voi ja porkkanaraaste keskenään.
Yhdistä aineet ja sekoita vain sen verran, että kaikki aineet ovat juuri ja juuri sekoittuneet yhteen.
Voitele piirakkavuoka kevyesti.
Levitä taikina vuoan pohjalle jauhotetuin sormin painellen.
Laita vuoka jääkaappiin ainakin puoleksi tunniksi. Voit valmistella täytettä tällä välin.
(Esipaista pohjaa 225 asteen lämmössä 8 minuuttia.) (En esipaistanut pohjaa ja hyvä tuli)
Laita päälle haluamasi täytteet ja jatka paistamista n. 190-200 asteessa kunnes täyte on hyytynyt.
Triplasin siis tuon reseptin, siksi kuvissa ainekset on jaettu kolmeen eri astiaan asian havainnollistamiseksi.
Piirakan täytteen tein mukaellen Kinuskikissan pinaatti-fetapiirakka ohjetta.
200 g feta-juustoa
70 g tuoretta pinaattia (käytin pakastepinaattia)
1 rkl oliiviöljyä
2 dl kerma-maitoa
2 munaa
1 tl valkosipulijauhetta (tai 1 -kynsi murskattuna)
1 tl kuivattua basilikaa
mustapippuria
(0,5 tl suolaa)
Tein kouluun menevät piirakat laktoosittomina. Lisäsin täytteeseen parsakaalia ja sipulia.
Kuumenna oliiviöljy pannulla ja pyöräyttele pinaatinlehdet niin, että ne pehmenevät. (Itse sulatin hieman ensin mikrossa, jotta pinaatit pehmenivät ja lisäsin sitten pannulle.) Lisää joukkoon sipuli, valkosipuli ja parsakaali. Anna kasvisten muhia hetki pannulla.
Murusta feta piirakkapohjan päälle. Sekoita kerma-maito ja munat keskenään. Mausta seos, lisää kasvisseos ja kaada vuokaan. Raasta pinnalle juustoa. Paista 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, kunnes piirakka on saanut hieman väriä ja täyte hyytynyt.
Voin suositella. Hyvää tuli tällaisella pohja-täyte yhdistelmällä. Makoisia perjantain herkkuhetkiä!